Omia valintoja

Kiirettä on taas vaihteeksi pidellyt, ja blogin päivittely on yleensä se josta silloin tingitään ;) Pieni muotoista kiristelyä on jatkettu vielä pari viikkoa, tai siis vielä viikko jäljellä... Jonkin sortin mielitekoja on "listan mukaan syömisen" ohella ollut, ja siitä kai tämä aihekkin jota olen viime päivinä pohtinut. Ilmeisesti kropan kiristely kiristelee samalla myös tuota pääkoppaa. Huomaan olevani jotenkin epävarma, pohdin kriittisesti tekemisiäni ja olemustani, ehkä turhankin kriittisesti. Moni joka tätä blogia lukee, ihmettelee varmasti mistä virtaa aina riittää ja onko minulla huonoja päiviä lainkaan. "Karu totuus" tulee tässä: ei se aurinko aina paista!

Nostan kovasti hattua joka ikiselle joilla päämääränä esim. kevään kisat. Dieetti ei ole herkkua, treenitehoa on pakko löytää, asennot ja kävely on hiottava millilleen, joka tuutista tulee arvostelua "fitness elämäntyyliä" kohtaan, valintojaan joutuu selittelemään, ja se pää, sen on kestettävä, paineensietokyky 110%. Katsellako kilpakumppaneiden kuntoa esim. blogikuvista, verratko itseään muihin? Omasta blogin kirjoittelustani olen oppinut, ja lähinnä kuvista: älkää verratko niitä kuvia! Salikuvat on salikuvia ja antavat todellisuutta suuremman vaikutelman :) Ehkä minun ei edes pitäisi pohtia koko aihetta koska en ole koskaan kisannut, vielä. Opin kuitenkin jo viime kesän dieetillä sen, kuinka sitä pieni ihminen voikaan pohtia aivan liikaa, pyöritellä päässään kysymyksiä "onko minusta tähän, pääsenkö siihen kuntoon jonka olin tavoitteekseni asettanut...", saatikka että mukana olisi vielä kunnon panos: kisat.

Taisin taas viikkopäivityksessä hieman avautua peloistani Johannalle: "Treenaanko minä edes tarpeeksi kovaa, onkohan minusta sittenkään ylipäätään kisaamaan, mitä jos tuo pakki ei sittenkään lähde..." Liekö minulla ollut jokin viikon mittainen hormoonihyökkäys, (naiset ymmärtävät) vai mikä lie! Olen luonteeltani pitkäpinnainen, myös treenihommissa, en ole tyyppiä "mulle kaikki, heti, tänne nyt!". Tiedän varsin hyvin että isot lihakset ja tasapainoinen fysiikka vaativat vuosien työn, tuhansia tunteja, ruokaa ja rautaa, ja silti "ihanne fysiikka" tuskin on koskaan valmis, nälkä kasvaa syödessä :) Rakkaus kasvaa aina vaan suuremmaksi, tuntuma lihakseen ja se PAINE, tunne kun selkäpala tuntuu repeävän viimeisissä toistoissa. Tahdon nauttia tästä hommasta, kehittyä paremmaksi, ja ne kisat, katsotaan niitä sitten kun on sen aika, siis rennolla meiningillä. Johanna kirjoitti hyvän blogipäivityksen treenitekniikasta, käykää tsekkaamassa. Allekirjoitan täysin, olen elävä esimerkki kuinka tuntuma saa aikaan valaistumisia yhteistreeneissä. Viimeksi halusin treenata käpäliä. Ongelmani on ollut jo pitkään (lue: aina!) etten saa tuntumaa hauikseen. No eipä ole enää tuon kerran jälkeen ollut ongelmaa. Keskittyminen, sopiva (lue: ei liian suuri!) paino ja negatiivinen. Tuntui kuin hauis olisi poksahtanut, paine oli jäätävä! Arvostan suuresti "koutsini" tyyliä treenata. Se keskittyminen on huippuluokkaa, ei siinä huudeta ja tuskin edes puhistaan (tässä olisi opeteltavaa omalla kohdalla!), mutta katsokaapa fysiikkaa, perille on mennyt :) Muutenkin Johannan maanläheinen suhtautuminen koko lajiin, annan arvostusta hänelle <3 Ja kiitos palautteesta, luottamus itseen palasi taas ;)

Selkään löytynyt tuntuma ja samalla rinnan alle tullut senttejä 97 :)

Motivaatiota hakemaan ja ihailemaan fysiikoita :)

Olen myös pohtinut viime aikoina muiden suhtautumista tähän koko treenitouhuun, lähinnä kommenttien kautta joita silloin tällöin (lue:usein!) kuulee...

"Miten sä voit aina syödä tota samaa ruokaa, mahtaa maistua puulta..." 
Taisi tulla viimeisimmäksi rakkaan äitini suusta. Kommentti takaisin oli luokkaa, muistatko kun olit vielä töissä, sulla oli joka päivä eväänä jugurttia ja leipää. Minulla on sentään joko kanaa, kalaa tai jauhelihaa ja vihannekset ja mausteet vaihtuu. Hiljaista tuli :)

"Sulla on vuorotyö ja lapsi. Minä ainakin haluan illat käyttää perheeni kanssa oleiluun!"
Syön tasaisin väliajoin (eli jaksan hyvin!) ja treenaan tunnista puoleentoista päivässä. En nuku töiden jälkeen päiväunia. Jos on iltavuoro treenaan sillä välin kun lapsi on esikoulussa. Eskarin jälkeen käydään vapaapäivinä uimassa, keilaamassa, luistelemassa tai pelaillaan, jopa leivotaan :) Väitän siis että jaksan ja ehdin puuhastella perheeni kanssa ihan yhtä paljon kun ne vanhemmat jotka käyvät töissä mutta eivät treenaa...

"Pidätkö sä koskaan edes välipäiviä? Ylikuntoon menet tai suoni poksahtaa päästä, kamalan näköistä rehkimistä!"
Välillä on pakko pitää välipäiviä, mutta palaudun treeneistä hyvin. Myönnän että kehon huoltoon pitäisi panostaa, mutta harvoin on mikään paikka kipeä, muutoin kun "hyvällä" tavalla. Salilla testailen silloin tällöin äärirajoja ihan tosissaan, eihän se jalkaprässi niin kaunista katseltavaa ole, mutta ei ole ainakaan vielä suoni poksahtanut ;)

"Syömähäiriö tollasesta tulee. Eihän tossa ole mitään järkeä ensin lihottaa ja sitten laihuttaa. Mieti minkä kuvan annat lapsellekin!"
Itse osaan suhtautua "terveesti" tähän touhuun. Viihdyn sekä hieman pyöreämmässä kunnossa, että kireässä kunnossa. "Massalla" on mukavaa syödä vähän reilummin ja housut välillä vähän kirraavat mahan seudulta. Dieetillä ruoka pienenee, mutta on kiinnostavaa nähdä mitä kerroksen alta kuoriutuu. Olen nuorena ollut melkoisen pyöreä ja parikymppisenä taas lähes anorektisen laiha. Tästä syystä tunnen nyt kolmekymppisenä olevani vihdoin tasapainossa, syömähäiriön pelko on aiemmista kokemuksista lähes poissuljettu. Ja lapselleni ja miehelleni teen perus kotiruokaa. He nuo rakkaudet saavat kyllä herkutella, tosin karkkipäivästä yritän pitää kiinni, miehen kohdalla huonolla menestyksellä :D

"Etkö sä ole lehistä lukenut että toi karppaaminen on vaarallista, tulee verenpainetta ja kolesteroli nousee!"
Tähän en viitsi edes muuta todeta, kuin että olen samaa mieltä, mutta minä en karppaa!!! :D

"Mä oon aina ajatellut että sä olet sellanen jalat maassa ihminen, miten sinäkin lähit tohon fitness hömppään ja vielä blogikin?"
Niin, mmmm, mitähän tähän olisi sanonut. Ehkä minun älykkyysosamääräni on suhteessa siihen kirjoitanko blogia tai käynkö salilla. No itse koen olevani täysin samanlainen ihminen kuin ennen tavoitteellisesti treenaamaan aloitusta tai blogikirjoittelua. Itse tykkään lukea muiden blogeja, ja mukava jos joku lukee näitä minunkin vuodatuksiani, mutta taisin joskun todeta aiemminkin: ei näitä treeniblogeja ole pakko lukea jos ärsyttää :D Onneksi minut paremmin tuntevat tietävät varsin hyvin, että olen välillä hyvinkin epävarma, muita kannustava, ihan yhtä fiksu kuin ennenkin, tyttö, joka nyt vaan tykkää käydä salilla :)

Tässä oli vain pieni osa näistä yleisimmistä kommenteista :)

Huomenna odottaa pitkästä aikaa K&M ja tiimipäivä <3 Olkapäiden kidutusta ja toiminnallista harjoittelua luvassa, vähän luentoa ravitsemuksesta, ja hei, mukavia treenikavereita :)

Eevis